Tietoja meistä

Ajatus kivijalkakaupan perustamisesta syntyi harrastetilojen etisimisen yhteydessä. Kun löysimme sopivan tilan, tila suorastaan vaati pienen kaupan perustamista. Jo pitkään olimme harmitelleet kun paikkakunnalla ei ollut mahdollisuutta omien tuotteiden myyntiin. Niinpä monet asiat loksahtivat paikoilleen kuin vahingossa. Perustin kaupan harrastustilojen yhteyteen.

Kauppa on osoittautunut todella tarpeelliseksi. Asiakkaat ovat löytäneet putiikin ja uusia tekijöitä tulee säännöllisesti tarjoamaan tuotteitaan myyntiin. Nyt on tullut aika saada tuotteita myös muualle Suomeen, viedä Kokkolalaista osaamista eteenpäin.

Löydät liikkeemme Kokkolan vanhasta kaupungista - Neristanista- osoitteesta

Kruunupyyntie 12, 67700 Kokkola

Olemme avoinna ti-ke ja to klo 12-18

Ajatus

Haluamme tarjota mahdollisimman monelle Kokkolan ja seutukunnan käsityön sekä taiteen harrastajalle paikan myydä tuotteitaan. Jotkut valmistajista ovat rekisteröineet itselleen oman y-tunnuksen, mutta toiminta heillä on harrastepohjaista. Kokoamme seutukunnan osaajia yhden kaupan alle, jolloin ostajien on helppo löytää tarvitsemiaan tuotteita.

Suosimme tuotteita, jotka on valmistettu kierrätysmateriaaleista, otettu vanhoja tuotteita uudelleen käyttöön muokkaamalla niitä vastaamaan nykypäivän odotuksia.